Ideapankki

Näin säästät energiakustannuksissa 

Nouseva sähkön hinta on herättänyt yritykset pohtimaan energiansäästökeinoja syksylle ja tulevalle vuodelle. Yhä useampi yritys reagoi energiakustannusten nousuun nostamalla hintojaan tai säästämällä energiaa. Kun puhutaan näyttöviestinnästä ja digitaalisista näyttöpinnoista, niin on olemassa useampiakin keinoja, joita hyödyntämällä varmistat, että näyttöviestinnän sähkökustannukset pysyvät maltillisina. Katsotaan seuraavaksi, millaisia eri säästökeinoja on olemassa. 

1. Oikeanlaisen näytön valitseminen 

Yritys voi säästää enemmän energialaskuissa valitsemalla vähän energiaa kuluttavia infonäyttöjä. Suurimpien infonäyttövalmistajien mukaan nykypäivän infonäytöt kuluttavat jopa 60 % vähemmän sähköä vielä muutaman vuoden takaisiin malleihin verrattuna. Eli ennen kuin valitsette näytön, suosittelemme, että vertaatte eri mallien tehoja ja energiakulutuksia. 

2. Infonäyttöjen ajastus 

Infonäyttöjen ajastamiselle on suuri vaikutus sähkönkulutukseen. Yleisimmät infonäyttömallit tarjoavat tapoja ajastaa on-off-aikoja. Jos yrityksesi käyttää infonäyttöjä esimerkiksi toimistoympäristössä, olisi järkevää ajastaa infonäytöt siten, että ne pysyvät suljettuina tai vähintäänkin lepotilassa toimistoaikojen ulkopuolella.  

3. Kirkkauden säätö 

Monet markkinoilla olevat infonäytöt ovat varustettu älykkäällä kirkkaudensäädöllä. Tämän tekniikan avulla näytön kirkkautta säädetään automaattisesti, ympäristön valosuuden mukaan. Yleensä näytön kirkkauden säätäminen 100 %:sta noin 70 %:iin voi vähentää energiankulutusta ilman, että yrityksen tarvitsee huolehtia sen vaikutuksista sisällön visuaalisuuteen. 

4. Sisältöjen optimointi 

Infonäytöt näytöt kuluttavat vähemmän sähköä, jos sisältö esitetään niin sanotussa ”tummassa tilassa”. Tämä tarkoittaa sitä, että infonäytöt tarvitsevat enemmän energiaa kirkkaamman ja valkoisemman sisällön esittämiseen. Tästä syystä kannattaa harkita tummempien sävyjen käyttöä julkaistaessa sisältöä infonäytöille. 

5. Sensoreiden ja kosketusominaisuuksien hyödyntäminen 

Integroidut liiketunnistimet takaavat optimaalisen tehokkuuden infonäytöissä. Periaate niissä on se, että näyttö herää eloon lepotilasta, kun liiketunnistin havaitsee jonkun lähestyvän näyttöä. Kun kyse on kosketusnäytöistä, niin niissä olevien kosketusominaisuuksien ansiosta käyttäjät voivat aktivoida näytön lepotilasta yksinkertaisella kosketuseleellä.  

Olipa sitten kyse pienestä tai suuresta yrityksestä, muutamalla yksinkertaisella toimenpiteellä organisaatiot voivat saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä arjessaan. Jos olet harkitsemassa digitaalisten näyttöpintojen hankintaa tai haluat päivittää nykyiset näyttöpinnat, me Praecomilla autamme sinua valitsemaan oikeanlaiset näytöt huomioiden käyttöympäristösi. Varaa ilmainen demo täyttämällä alla oleva yhteydenottolomake tai halutessasi voit olla meihin suoraan yhteydessä esim. puhelimitse.  

KIINNOSTUITKO? OTA YHTEYTTÄ

Mistä kiinnostuit?
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

© 2024 Upto Oy